Etusivu » Suomen Hippos» Hevosalan haasteet        Sivukartta  Haku  Palaute 

 

Tervetuloa hevosvaltiopäiville!

Kansanedustaja, Eduskunnan Hevosystävien Seuran puheenjohtaja Jarin Lepän puheenvuoro hevosvaltiopäivillä 1.12.2004.

Arvoisa Ministeri, Herra Puhemies, Hyvät Hevosvaltiopäivien osanottajat!

Tervetuloa järjestyksessään toisille Hevosvaltiopäiville tänne Eduskuntaan.

Kun edellisillä Hevosvaltiopäivillä, kaksi vuotta sitten, asetimme yhteiseksi tavoitteeksi hevostalouden edistämisen, vahvistamisen sekä alan yhteiskuntataseen  ja arvostuksen nostamisen ja esilletuonnin, on paikallaan arvioida mitä on tapahtunut, vai onko mitään tapahtunut.

Koko hevostalouden rahavirrat ja työllistävyys on jatkanut kasvuaan. Hevosalan rahavirrat olivat viime vuonna 720 miljoonaa euroa ja alalla oli edellisvuotta enemmän työpaikkoja. Hevosten määrä on lisääntynyt ja suomalainen hevoskasvatus on tuottanut uusia helmiä ja megaluokan menestyjiä, maailmanennätystamma Passionet Kemp kirkkaimpana tähtenä. Nuorisotoimintamme on selkeästi vahvistunut.

Edellisten valtiopäivien ja Eduskunnan Hevosystävien Seuran yksi tärkeimmistä tavoitteista, arpajaisveron yhtenäistäminen eri peliyhtiöiden osalta on toteutunut täällä eduskunnassa muutama viikko sitten. On huomionarvoista, että hevostaloudelle arpajaisveron alennuksen kautta tulevan 4,5 miljoonan euron vuosittaisen lisätulon, valmistelu, esittely ja päätöksenteko tapahtuivat täysin yksimielisesti.

Tämä on selkeä osoitus alan arvostuksen kasvusta yhteiskunnallisen päätöksenteon tasolla. Voidaankin hyvillä mielin todeta alan kohottaneen selvästi arvostustaan ja sen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys ja merkitys ovat alkaneet saada tunnustusta. Välitilinpäätös on mielestäni positiivinen. Kun näin totean, se tarkoittaa kehittämistyön jatkamista ja painopisteen siirtoa seuraaviin tavoitteisiin, joita kyllä riittää. Hevosalassa on kasvupotentiaalia.

Yksi selkeä kansainvälisesti valvottava etumme on pelitoiminnan yksinoikeudesta kiinnipitäminen. Vain näin pystymme varmistamaan pelituoton käytön niihin kohteisiin ja niille edunsaajille jotka itse määrittelemme. Tietenkin koko pelitoiminnan tehokkuutta on jatkuvasti arvioitava ja saatava uusia pelaajia lajin pariin. Toinen kansainvälinen edunvalvontatehtävä liittyy EU:n maatalouspolitiikan muutoksien hallintaan hevosten osalta. Jokainen hevonenhan syö vuosittain noin 1,5 peltohehtaarin sadon, joten sen merkitys maaseudulle on melkoinen. Samoin investointituilla ja yrittäjyyden edellytysten parantamisella on huomattava vaikutus alalle. Hevostaloutta harjoittavien maatalousyrittäjien lomaoikeuden määrittelyt kaipaavat muutoksia, samoin on myös verotuskäytäntöjä arvioitava uudelleen.

Julkisuudessa on käyty aika kovaakin keskustelua eläinlääkärikoulutuksen tulevaisuudesta Suomessa. Ihmettelen miten on mahdollista tilanne, joka on syntynyt Viikin tiedepuistoon tulevan suureläinsairaalan rahoituksesta. Valtion tehtävänä on  EU säädösten mukaisesta eläinlääkärikoulutuksesta huolehtiminen, johon kuuluu asianmukaiset opetustilat myös suureläinten osalta. Tarvittavat määrärahat on löydyttävä ja eläinlääkärikoulutus on turvattava myös  tulevaisuudessa, näin myös tulee tapahtumaan.

Tässä vain osa niistä haasteista joita hevosalan kehittäminen vaatii ja tarvitsee. Kuulemme näiden valtiopäivien puheenvuoroissa, ministeriä Wideroosia myöten,  monipuolisesti alan näkymistä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Täällä myös julkaistaan eri hevosalan järjestöjen yhteinen "Hevosalan haasteet" kehittämisasiakirja. Kuulemme Ruotsin ravijärjestön pääsihteeri Ulf Hörnbergin puheenvuoron Ruotsin hevosalan kehittämisestä.

Näemme videolta Eduskunnan Hevosystävien hyväntekeväisyyshevosen Ulrik Laukon edesottamuksia ja kuulemme sen päivän kunnosta.

Toivon näiden valtiopäivien edistävän hevostalouden kehittämistä ja jatkavan ja jatkuvan alan yhteisenä keskustelufoorumina.

Näiden valtiopäivien puhemiehenä toimii eduskunnan varapuhemies Ilkka Kanerva. Toivon teidän ottavan tehtävän nyt vastaan.

Tervetuloa Hevosvaltiopäiville.


AJANKOHTAISTA
TULEVAT RAVIT

  ©Interactive Partners Oy
Päivitetty viimeksi:01.12.2004