Avoimissa 130 senttimetrin esteratsastusluokissa ei suomenhevosia ole koskaan kovin paljon nähty. 1970 -luvulta tällaisena ihmehyppääjänä muistetaan Veikko Heikkilän ruuna Heli, 1980 -luvulta Seppo Laineen ruuna Veli-Pili ja 1990 -luvulta MTT:n omistama ori Samuli. 2000 -luvun parhaan estehevosen titteliin on vahvin kiinnitys ori Ponuveikolla.

Syy siihen, miksei Ponuveikolla (Vekseli - Ponte) ole suomenhevosten estemestaruuksista toistaiseksi kuin pronssia, on sen ratsastajan Maiju Mallatin mukaan “liian matalat esteet“. Mestaruuskilpailun ensimmäinen luokka nimittäin ratsastetaan metrin korkuisena, toinen on 110 cm ja finaali 120 cm. Ponuveikko syttyy vasta yli 110 senttimetrin radoilla.

“Metriä se ei oikein viitsi hypätä, jolloin tulee huolimattomuuspudotuksia,” hymyilee Mallat. Sen sijaan 120 senttimetrin luokissa ori on omimmillaan: “Usein ratsastan ne luokat Ponuveikon lisäksi neljällä muulla hevosella, jotka ovat kaikki puoliverisiä, ja kaikkien kanssa menen ihan samalla taktiikalla. Sanonkin, ettei Ponuveikko ole hyvä suomenhevonen, se on yksinkertaisesti hyvä hevonen.”

Opetushevosten aatelia
Starttiluvuista voi päätellä Maiju Mallatin ammatin: vaikka hän pitää sisarensa Katin kanssa Virroilla ratsastuskoulua, hoitaa hän itse pääasiassa ratsuttajan tehtäviä. Sen sijaan Ponuveikko, joka on mies parhaassa iässään eli 12 -vuotias, on ratsastuskoulussa tärkeässä roolissa. “Talvella Ponuveikko on kuutena päivänä viikossa tunnin opetushevosena, kesällä kahdesta kolmeen tuntiin viitenä päivänä viikossa. Eli tienaa leipänsä,” sanoo Mallat. Ja jatkaa: “Täytyy oikein kiittää koulumme oppilaita siitä, että he pitävät hevosen hyvässä kunnossa. Minun ei tarvitse muuta kuin pakata se autoon ja lähteä kilpailuihin.”

Ja kilpailuja riittää: vuonna 2006 Ponuveikko osallistui 16 kansalliseen esteluokkaan, neljään koululuokkaan ja yhteen kenttäkilpailuun. Ponuveikko onkin yksi harvoja suomenhevosia, joka kilpailee kaikissa kolmessa lajissa aivan huipulla. Estemestaruuksien pronssin lisäksi sillä on nimittäin suomenhevosten kenttämestaruus vuodelta 2003 sekä kolme sijoitusta viiden parhaan joukossa koulumestaruuksista vuosilta 2004-2006. Melkoinen saavutus!

“Täytyy sitä itsekin välillä ihmetellä. Kun Ponuveikko tuli meille kuusivuotiaana, se levitti esteiden puomit harjoituksissa pitkin kenttää. Sillä ei kerta kaikkiaan ollut mitään hajua, mitä esteillä tehdään. Mutta kun se sitten tajusi homman jujun, se tykkäsi esteistä kuin hullu puurosta.”

Ikimuistoinen jouluajo
Ennen Mallateille muuttoaan Ponuveikko oli yritellyt ravurin uraa, mutta päässyt siinä vain koelähtöön asti. Läpikotaisin kiltti hevonen oli hiukan potkurin maineessa. “Ponuveikko on Pontella -nimisestä honkajokelaisesta tammasta. Pontellalla on 13 jälkeläistä, joista moni on juoksija, mutta on varsoja jo ratsukantakirjassakin. Itse asiassa niin monta, että jos vielä yhdelle saataisiin tulos kansallisesta kilpailusta, saisi Pontella ratsuvalion arvon.”

Ratsukantakirjatulla Ponuveikolla itsellään on toistaiseksi vain yksi jälkeläinen, viime kesänä syntynyt tamma Pontar. Varsojen vähyys johtuu ajan puutteesta. Ihan kaikkeen kun ei yksi ori ja sen kiireinen omistaja sentään repeä. “Täytyy keskittyä. Sen takia Ponuveikolla on meillä ajettukin vain muutama kerta.”

Harvoihin ajokertoihin mahtuu kuitenkin ikimuistoinen jouluajelu. “Minulta lensivät silloin ohjat Ponuveikon jalkoihin kesken ajon. Siitä se hämmästyi niin, että ampaisi täyteen laukkaan kohti tallia. Sanoin kyydissä olleelle kaverilleni, että ennen pikitietä hypätään kyllä alas. Kävi kuitenkin niin, että Ponuveikko huiskaisi vauhdissa paksulla hännällään niin, että ohjat lensivät takaisin käsiini. Tilanne oli yhtä uskomaton kuin elokuvissa. Pysäytin hevosen, hengähdin syvään ja ajoin rauhallista käyntiä kotiin. Tätä täytyy aina muistella, kun kaverini käy meillä.”

Parhaat vuodet edessä
Kilpailusuorituksista Maiju Mallat arvostaa kaikkein eniten avointen esteluokkien sijoituksia. “130 sentin esteluokat ovat 160 -senttisellä suomenhevosella aika kova juttu. Ei sinne asti pääse monella puoliveriselläkään, vaikka kuinka harjoittelisi. Suomenhevosella voisi yksittäisenä esteenä hypätä paljon enemmänkin, mutta kolmoissarja on niille 140 senttimetrissä jo liian iso haaste. Vaikka se ensimmäinen okseri ja ehkä keskellä oleva pystyestekin menevät, mutta viimeiselle okserille niillä ei riitä ulottuvuutta.”