Jokaisella hevosrodulla on oma kantakirja, jossa määritetään jalostus-tavoitteet sekä menetelmät, joiden avulla tavoitteisiin pyritään.

Kantakirjauksella määritetään pelisäännöt mahdollisimman korkea-tasoiselle kasvatukselle. Yhteisesti hyväksytyt valintakriteerit ovat välttämättömät sellaiselle pienkasvattajien maille kuin Suomi ja muutkin pohjoismaat ovat.

Kantakirjaan merkitään parhaat jalostukseen hyväksytyt hevoset. Oriilla kantakirjaus on pakollinen. Ilman kantakirjausta oritta ei voi käyttää siitokseen eikä sen varsoja rekisteröidä. Poikkeuksena on 'kotijalostus', jossa oriinomistaja voi astuttaa kirjattomalla oriillaan oman tammansa. Oriin ja tamman omistuksen on oltava sataprosenttisesti sama (osa-omistus ei riitä) ja omistuksen on jatkuttava tamman varsomiseen saakka.

Tammojen kantakirjaus on vapaaehtoista. Kantakirjauksella tamma saa jalostushevosen arvon ja se voi myöhemmin saada palkintoja jälkeläistensä perusteella.

Kantakirjaus perustuu hevosten suorituksiin. Noin 15 % ikäluokan oriista ja hieman yli puolet tammoista ovat kantakirjakelpoisia. Suoritusten lisäksi hevosista arvostellaan rakenne, kestävyys, liikkeet ja luonne sekä tutkitaan perinnölliset sairaudet, ennen kuin ne hyväksytään kantakirjaan.

Suomenhevosen kantakirjaa on pidetty vuodesta 1907 alkaen. Lämmin-verisen ravihevosen kantakirjanpito alkoi vuonna 1966. Kantakirjan pidosta säädetään jalostusohjesäännöissä. Yksityiskohtaiset päätökset esimerkiksi palkitsemisrajoista julkaistaan Kantakirjaus-oppaassa, jota voi tiedustella Suomen Hippoksen jalostusosastolta.